Miksi Eugen Schauman ampui... itsensä?

Suomen tunnetuimman murhan taustoja

Vastaus siihen, miksi Suomen kenraalikuvernööri ammuttiin, on helppo. Siihen johtivat venäläistämispolitiikka, suomalaisten kansallinen herääminen ja sortotoimien henkilöityminen tsaarinvallan edustajaan.

Mutta miksi ampuja oli lainoppinut senaatin virkamies, joka tyrannin lisäksi surmasi myös itsensä?

Viiden luodin määränpäät

Eugen Schauman oli päättänyt, että hän ja kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov kuolevat torstaina 16. kesäkuuta 1904. Keskiviikko oli varattu jäähyväisille. Kun Eugen pyysi työtoveriaan keskiviikkona lounaalle ja tämä ehdotti mieluummin torstaita, vastasi Eugen ohimennen:

"Ei käy, silloin olen jo kuollut."

Torstaiaamuna Eugen marssi Hallituskadun puoleisesta sivuovesta senaattiin, nykyiseen valtioneuvoston linnaan. Häneen ei kiinnitetty huomiota, virkamiehenä hän oli talossa tuttu. Taskussa oli Browning-pistooli kaliiperia 7,65. Lippaan kolmannen patruunan luoti oli ladattu räjähdysvaikutteiseksi ilmeisesti amalgaamia ja elohopeaa käyttäen. Eugen asettui ylimmän kerroksen ikkunan ääreen ja odotti.

Bobrikov saapui seurueineen pääoven eteen Senaatintorin laidalle hieman ennen yhtätoista. Joukossa oli korkeita virkamiehiä sekä kenraalikuvernöörin molemmat tyttäret.
Seurue hajaantui ja Bobrikov nousi hitaasti senaatinlinnan portaikkoon.

Toisen kerroksen porrastasanteella hänen eteensä astui 29-vuotias suomalainen mies. Sanaakaan sanomatta mies ampui lähietäisyydeltä kolme laukausta kohti 65-vuotiasta kenraalikuvernööriä.

Kaikki laukaukset osuivat, mutta kaksi ensimmäistä luotia eivät vahingoittaneet Bobrikovia juuri lainkaan. Toinen kimposi seinään Pyhän Vladimirin I luokan rististä, toinen kattoon raapaisten matkalla naarmun uhrin kaulaan. Kolmas luoti, jonka Eugen oli alun perin ilmeisesti varannut itselleen, osui suuren sotilasvyön solkeen ja pirstoutui uhrin suolistoon.

Schauman jatkoi matkaansa muutaman askeleen ja ampui kaksi nopeaa laukausta rintaansa. Molemmat luodit osuivat sydämeen. Eugen kuoli heti, tietämättä tekonsa lopullista tulosta.

Toisin kuin oheisessa kuvassa, Bobrikov ei kaatunut. Hän jatkoi kävelyä kohti istuntosalia pitäen kättä verisellä kaulallaan. Hän ei tuntunut edes ymmärtävän tapahtunutta, mutta senaatin                Tiedekeskus Heureka, 1994.
virkamiehet toimittivat hänet paareilla kotiinsa.

Ennen kello kahta kolme helsinkiläistä lääkäriä hikoili elämänsä merkittävimmässä leikkauksessa. Vyönsolkeen osunut räjähtävä luoti oli repinyt entisestään sairaan miehen vatsan ja suoliston. Dosentti Rikhard Faltin kirjoitti - ehkä omaakin selustaansa turvatakseen:

"Tapaus oli toivoton alusta lähtien, eikä kuolettava lopputulos ollut torjuttavissa lääkärintaidon kaikkien mahdollisuuksien käyttämisestä huolimatta."

Kesäkuun 17. päivänä kello 01.10 kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov kuoli ja pikkuvirkamies Eugen Schaumanista tuli murhaaja.

Kilpaileva Hohenthal

Kuolemansa aikoihin Bobrikov oli niin vihattu, ettei lainopillisesta tiedekunnasta valmistunut Schauman suinkaan ainoana suunnitellut hänen ampumistaan. Lääketieteen ylioppilas Lennart Hohenthal ryhmineen oli suunnitelmissaan paljon pidemmällä. Miehet saivat tietää toisistaan hieman ennen murhan toteuttamista. Eugenille annettiin kolme viikkoa aikaa veriteon tekemiseen, minkä jälkeen oikeus murhaan kuuluisi Hohenthalille.

Eugenin etuoikeudelle oli syynsä. Ensinnäkin hän aikoi toimia yksin. Lisäksi hän aikoi surmata myös itsensä, mitä hän tosin ei Hohenthalille kertonut. Eugenin oli myös virkamiehenä helpompi tehdä tiensä Bobrikovin läheisyyteen.

Takarajaksi asetettu juhannusviikko tuli silti nopeasti vastaan. Käytännön järjestelyinä piti kirjoittaa kirjeitä sekä erota mahdollisen koston vuoksi varotoimena yhdistysten, etenkin ampuma- ja metsästysseurojen toiminnasta. Pitkään hiottu murha ei saanut valua Hohenthalin toteutettavaksi.

Bobrikov jäi Hohenthalilta ampumatta, mutta tämä "ammattiattentaattori" toteutti kutsumustaan seuraavassa tammikuussa ampuen prokuraattori (nyk. oikeuskansleri) Eliel Soisalo-Soinisen. Nämä laukaukset olivat Hohenthalin kotikasvatuksen kaikuja. Kun äiti Leonie aikanaan ruokapöydässä opasti lapsia antamaan vihollisilleen anteeksi, jatkoi isä, kirkkoherra Klas Hohenthal:

"Äiti on toki oikeassa, mutta vihatkaa sittenkin venäläisiä..."

Tarinan kaunis nainen

Tärkein "käytännön järjestelyistä" oli ehkä syy siihen, miksi Eugen ylipäänsä ryhtyi tekoonsa. Hänen täytyi järjestää suhteensa nuoreen naiseen nimeltä Elin Borgström. Eugen rakasti Eliniä palavasti, mutta sai tältä lokakuussa 1903 kieltävän vastauksen kosintaansa. Tunnemaailman täydensi mustasukkaisuus, joka roihahti Elinin ihastuttua Eugenin ystävään Einar Floriniin! Naiset...

Eugenin valtasi sama pateettisuus, joka vie miehiä hirteen nykyäänkin. Tähän lisätty aito ja vakaumuksellinen isänmaallisuus riitti suistamaan manalaan myös Bobrikovin. Historia on esittänyt Bobrikovin murhan olleen ensisijainen tavoite, ja itsemurhan vain tuomio, jonka ampuja toimeenpani itselleen. Poliisina asia on helppo nähdä toisinkin.

Ehkä loppuvuodesta koettu takaisku rakkaudessa tuotti Eugenin itsetuhoiset ajatukset, joihin kenraalikuvernöörin surmaaminen sulautui helmikuussa. Päiväkirjatekstit tukevat tätä, ja asioiden tapahtumajärjestys on selvä. Pakit tulivat lokakuussa 1903, päätös Bobrikovin tappamisesta syntyi helmikuussa 1904. Kesän tullen oli yksinkertaisesti käytävä toimeen, sillä tyrannin halusi ampua myös Hohenthal.

Varsinaisen koston Eugen ulotti itsemurhansa ylitse, vieläpä varsin taitavasti. Ennen kuolemaansa hän lähetti ystävälleen kirjeen, joka sisälsi rahaa sekä kolme uutta kirjettä. Rahoilla ystävän tuli vuosittain ostaa kukkalähetys Elinille tämän syntymäpäivisin, 24. elokuuta. Mukaan laitettavien kirjeiden järjestys oli tarkoin määrätty. Kaikki kirjeet sisälsivät sydämelliset onnentoivotukset.

Kahden ensimmäisen kirjeen osoituksena oli Neiti Elin Borgström. Viimeisen kirjeen kuori oli dramaattisempi: osoituksena oli Rouva Elin Florin, os. Borgström. Eugen tiesi hävinneensä kilpakosinnan Einar Florinille ja muistutti siitä vielä haudastaankin. Kolmannen kirjeen avaushetkellä 24.8.1906 Elin kuitenkin oli vielä Borgström, sillä avioliitto solmittiin vasta 1.1.1907.

Kaksi jälkinäytöstä

Vaikka Schauman toimi yksin, hänen tekonsa vaikutti lukuisten ihmisten elämään. Kotietsinnät ja pidätykset seurasivat toisiaan. Ääriesimerkki on, kuinka Schauman oli prosessioikeuden luennoilla alleviivannut professori R.A. Wreden lauseita. Kun paperit kotietsinnöissä löytyivät, karkotettiin Suomen prosessioikeuden isänä pidetty yliopistomies alleviivauksien vuoksi viideksi vuodeksi maasta.

Tarina sai jatkoa Porvoossa 1970-luvulla, kun yli 90-vuotias naishenkilö joutui suojatiellä auton töytäisemäksi. Kun paikalle saapuneen poliisipartion konstaapeli havaitsi vanhuksen korkean iän, hän tuli ohimennen kysyneeksi: "Onkos rouva aiemmin ollut poliisin kanssa tekemisissä?"

Vanhus ryhdistäytyi ja kivahti suureen ääneen: "Olen! Silloin, kun veljeni ampui Bobrikovin!"

Poliisi on tottunut kuulemaan monenlaista harhaisuutta, joten vastaus kuitattiin naurahduksella. Yllätys oli täydellinen, kun henkilöllisyystodistus osoitti naisen olevan Eugen Schaumanin sisar, taidemaalari Sigrid Schauman...