Poikkeusoloissa henki oli herkässä

Poliisit ja poliittinen väkivalta itsenäistymisen vuosina

Kun kansakunta jakaantui, myös virkamiehet valitsivat puolensa - tai jäivät puun ja kuoren väliin. Mikään vaihtoehdoista ei ollut turvallinen. Itsenäisyystaistelun melskeissä kuoli satoja poliiseja: punaisia, valkoisia ja puolueettomia.

---

Loppuvuodesta 1916 hiippaili kaksi miestä kiikarikivääreineen Tervolan Koivun kylän liepeillä. Miehet olivat Saksasta Suomeen lähetetyt jääkärivärvärit Antti Isotalo ja Johan Snellman. Konstaapeli Matti Palomäki ammuttiin Koivun asemalla 3.12.1916. Aseena ei tosin ollut kivääri, vaan pistooli - joko Mauser tai laivaston Parabellum.

Ruumiista löytyi kahdeksan 9 mm:n luotia. Tutkinta jäi pimeäksi. Selvää toki on, että ampuja oli joko Isotalo tai Snellman - myöhempi kirjallisuus vihjaa vahvemmin Isotaloon.

Lähes sata vuotta myöhemmin tuskin on oleellista, kuka liipasimesta veti. Toisella kysymyksellä sen sijaan on merkitystä: mikä tähän johti ja miksi näin tehtiin?

Poliisit paikoin auttoivat, paikoin vainosivat aktivisteja. Palomäki kuului jälkimmäisiin: tahtoi ilmeisesti vain hoitaa virkaansa hyvin. Poliisina Palomäki oli tunnollinen, mutta tehnyt valintansa jääkäriliikkeen suhteen. Jääkäreiden kannalta hänen tekemänsä ilmiannot oli saatava loppumaan. Lisäksi ampumisessa oli vahva yksityisen koston maku.

Virkakuntaa vastaan hyökkäämällä jääkäriliike otti vakavan riskin leimautumisesta terroriliikkeeksi. Saman valinnan tuolloin tehneet irlantilaisaktivistit saivat liikkeelleen (myöh. IRA) terroristijärjestön nimen - niin myös nykyisessä Euroopassa viranhaltijoita murhannut baskijärjestö ETA.

Vain viikko Palomäen murhan jälkeen käytiin jääkäreiden ja poliisin välillä ensimmäinen tulitaistelu, Simon kahakka, jossa tappioita syntyi molemmin puolin.

Tapaukset eivät jääneet ainutlaatuisiksi. Kauppias Nikolai Syynimaa ryhtyi venäläisten tiedottajaksi Alahärmässä paljastaen mm. mainitun Antti Isotalon liikkeitä. Kosto kohtasi myös Syynimaan, eikä sen toteuttamistapa muutoin kunniakasta jääkäriliikettä juuri imartele.

Ajan historiankirjoituksen mukaan jääkäriluutnantti Reino Vuolle “toteutti jääkärien ja aktivistien Syynimaalle langettaman tuomion ampumalla hänet Alahärmän Mäenpäässä vanginkuljettajan tuvassa 16.11.1917.”

Maa ei ollut vielä sodassa, itsenäistymiseenkin oli kolmisen viikkoa, joten toimivaltaa tuomitsemiseen saati ampumiseen ei ollut. Teko jäi tutkimatta, Vuolle kaatui Vilppulan taistelussa helmikuussa 1918. Kostomurhaan on kerrottu syyllistyneen myös Viljo Laakson, myöhemmän Mannerheim-ristin ritarin ja legendaarisen puujalkaisen rintamakomentajan.

Kuolintapojen tilastointia

Henkirikokset ja teloitukset kuuluivat molempien osapuolten toimintatapoihin. Suomen sotasurmat 1914-22 -projektin tietoihin on koottu myös ammattitiedot. Luettelo ei ole täydellinen, esimerkiksi Palomäkeä tai Syynimaata tietokanta ei lainkaan tunne.

Kuitenkin tietokannasta on laskettavissa, että levottomuudet vuosina 1914-22 vaativat vähintään 138 suomalaisen poliisimiehen hengen.

Valtaosa poliiseista luettiin kuollessaan valkoiseen osapuoleen kuuluviksi, vain noin neljännes oli punaisia. Tämä ei kerro surmattujen omaa kantaa, vaan vain sen, kumpaan osapuoleen kuuluvana heidät on tapettu. Varsinkin puolueettomuutensa säilyttäneillä virkamiehillä oli suuri riski tulla ammutuksi kumman hyvänsä osapuolen vihollisena

Palomäen kohtalon murhatuksi tulemisesta jakoi 56 muuta poliisia. Yleisimpiä syitä tähän olivat virkatoimessa kohdattu väkivaltainen vastustus tai virkatoimen johdosta toteutettu kosto. Lisäksi laillisissa tai laittomissa teloituksissa kuoli ainakin 22 poliisia.

Valkoisten vankileireillä menehtyi kuusi poliisivankia.Kymmenen poliisin kohdalla kuoleman selitteenä on lakonisesti “ammuttu”, syitä ei ole eritelty. Yksi poliisi sai surmansa kranaattia raivatessaan, muutamia on yksinkertaisesti kadonnut. Kadonneet lienevät henkirikosten tai laittomien teloitusten uhreja.

Taisteluissa poliiseja kaatui ainakin 24. He ovat luonnollisesti puolensa valinneet ja heitä on arvioitava sotilaina, ei niinkään poliiseina. Tappiot painottuvat valkoiselle puolelle, tyypillinen poliisivainaja toimi suojeluskunnassa paikallistason johtajana. Lisäksi joukossa on joitakin heimosotaretkillä kaatuneita. Viron sisällissodassa ammuttiin yksi suomalainen poliisi sotatoimien ulkopuolella.

Perustetut poliisikoulut

Kaatuneiden osalta on mainittava kaksi joukkoa, joiden tappiot eivät sisälly esitettyihin lukuihin. Kun levottomuudet kasvoivat, perusti Suomen senaatti kaksi poliisikoulua ylläpitämään järjestystä. Ensimmäinen näistä oli syyskuussa 1917 toimintansa aloittanut Saksanniemen Ratsupoliisikoulu, toinen tammikuussa 1918 perustettu Suomen Tasavallan Vartiosto. Ratsastava joukko perustettiin Porvoossa, jälkimmäinen Jalasjärvellä.

Poliisiosastojen tarkoitus oli estää maata uhkaavan sisällissodan syttyminen. Perustamisasiakirjan mukaan joukkojen tehtävänä oli

“...laillisin keinoin turvata maan oikeusjärjestys kaikkia uhkia vastaan, tulivat ne miltä suunnalta tahansa”.

Saksanniemeläisten päähineeksi valittiin kolmikolkkahattu nimenomaan siksi, ettei joukkoa sekoitettaisi suojeluskuntiin tai punakaarteihin.

Suunnitelmissa vartioston johto muodostui poliisipäälliköstä, apulaispoliisipäälliköstä sekä kymmentä etsiväkonstaapelia johtavasta etsiväinpäälliköstä. Joukkoon kuuluisi poliisipataljoonia, joissa oli neljä komppaniaa. Pataljoonankomentajaa kutsuttiin poliisimestariksi, komppanianpäällikköä poliisikapteeniksi, vääpeliä komisarioksi, joukkueenjohtajaa ylikonstaapeliksi, osastonjohtajaa tarkastuskonstaapeliksi ja miehistöä konstaapeleiksi.

Ratsupoliisikoulun johtajaksi eli poliisimestariksi komennettiin ratsumestari Gaston Ahrenberg. Suunnitelmissa ei päästy pitkälle. Helsingin punakaarti hyökkäsi Saksanniemen poliisikoululle 17.11.1917 - yli kaksi kuukautta ennen sodan syttymistä. Syntyneessä taistelussa poliisit toimivat neuvokkaasti ja onnistuivat lopulta pakenemaan ratsain punaisen Suomen halki yli 500 km matkan Lappajärvelle. Poliisikoulun tappioiksi jäi kaksi kuollutta ja kaksi haavoittunutta.

Pian punakaartit miehittivät Helsingin keskuspoliisiaseman. Senaatissa poliisin perustamisesta aloitteen tehnyt tuomari ja kansanedustaja Antti Mikkola vangittiin ja teloitettiin. Poliisikoululaisille ei jäänyt epäselväksi, miltä suunnalta yhteiskuntajärjestys - ja heidän henkensä - oli uhattuna. Etelä-Suomen lehdet kirjoittivat poliisikokelaista termillä “ratsastava lahtarikaarti”. 

Poliisikouluista sotilasjoukoiksi

Molemmat poliisikoulut jatkoivat koulutustaan Pohjanmaalla, mutta aiempaa sotilaallisempana. Ratsupoliiseille jaettiin sapelin ja pistoolin lisäksi kiväärit. Kun kouluille ilmoitettiin tammikuun lopulla sodan syttymisestä ja poliisien alistamisesta kenraali Mannerheimin komentoon, saattoi Saksanniemen koulu hyvinkin olla armeijan kokenein ja koulutetuin yksikkö - Jääkäripataljoona 27 saapui Saksasta Suomeen vasta helmikuun lopussa.

Suomen Tasavallan Vartiosto heitettiin sotaan kiireellä. Koska joukko sai sodan syttymisen vuoksi jo perustamisvaiheessaan sotilaallisen luonteen, yksikön lukeminen poliisiosastoksi on kyseenalaista. Taisteluihin osallistuneista noin 550 miehestä 61 kaatui ja 160 haavoittui. Tappiot syntyivät Lempäälän, Länkipohjan ja Oriveden taisteluissa.

Ratsupoliisikoulun osalta on toisin - se oli selvemmin poliisijoukko. Koulun johtaja, ratsumestari Ahrenberg oli toiminut pitkään poliisipäällikkönä Mikkelissä. Apulaisjohtajana toimi helsinkiläinen komisario Pekka Kuokkanen. Kaikki 18 kouluttajaa ja opettajaa olivat konstaapeleita tai ylikonstaapeleita. Koulun opetuskin muuttui sotilaalliseksi vasta kun kouluun hyökättiin.

Eri asia on, että silloisilla poliiseilla sotilaskoulutus oli yleinen ja taustat värikkäitä. Niinpä opettajista mm. Michael Schauman oli osallistunut USA:n laivastossa Kuuban sotaan ja Venäjän laivastossa I maailmansotaan.

Seinäjoella joukko myös järjestettiin ratsuväen perinteiseen tapaan siten, että kullakin eskadroonalla (ratsuväen komppania) oli tietyn väriset ratsunsa. Tämä helpotti joukon käsittelyä ja johtamista maastossa aikana, jolloin nykyisen kaltaisia viestivälineitä ei ollut. Niinpä ensimmäiseen eskadroonaan menivät raudikot, toiseen ruskeat, kolmanteen kimot ja neljänteen mustat hevoset.

Ensimmäinen ja kolmas eskadroona toimivat suomeksi, ja toinen eskadroona ruotsin kielellä. Neljäs eskadroona oli kaksikielinen.

Ratsupoliisikoulu osallistui poliisijoukkona Lapuan ja Seinäjoen valtaukseen sekä Vilppulan taisteluun. Lisäksi sen osia oli valtaamassa Kokkolaa ja Oulua. Sodan aikana joukon nimi muutettiin Uudenmaan Rakuunarykmentiksi, millä nimellä se toimi kymmeniä vuosia rauhan aikana Lappeenrannassa ja osallistui sekä talvi- että jatkosotaan.