Ylioppilasaine, kevät 1999
Äidinkielen koe II, tehtävä 24 B:
Esittele kansainväliselle lukijakunnalle kansallisrunoilijamme J.L. Runebergin runoteos Vänrikki Stoolin tarinat. Sen ensimmäinen osa ilmestyi 1848 ja toinen 1860. Esittelyn näkökulman voit valita itse. Voit esimerkiksi esitellä ja pohtia teoksen merkitystä tai sen sankarihahmoja. Otsikoi itse.
Vänrikki Stoolin tarinat eurooppalaisuuden ilmentäjänä
Euroopassa elettiin 1800-luvun alussa levottomia aikoja. Ranskassa itsevaltiaaksi noussut Napoleon Bonaparte herätti monissa valtioissa epävarmuutta ja pelkoa. Napoleon painosti etenkin Englantia asettamalla sen kauppasaartoon, joka historiassa tunnetaan mannermaasulkemuksen nimellä.
Ruotsi ei liittynyt kauppasaartoon, vaan toimitti Englantiin edelleen laivanrakennuksessa tärkeää tervaa. Napoleon päätti kukistaa Ruotsin pakottamalla sen sotaan Venäjän kanssa. Venäjän keisari Aleksanteri I joutui poliittisen painostuksen alaisena hyökkäämään Ruotsiin: Suomen sota syttyi vuonna 1808.
Sota oli Ruotsille katastrofi. Maan sodanjohto sortui jatkuvasti kerrassaan kammottaviin virheisiin. Sota päättyi Haminan rauhaan vuonna 1809, ja Suomesta tuli osa Venäjää. Vaikka johtavat upseerit olivat epäonnistuneet tehtävissään raskaasti, suomalaiset olivat silti kunnostautuneet omalla maaperällään käydyissä taisteluissa. Nämä teot eivät hävitystä sodasta huolimatta valuneet hukkaan, sillä kansallisen heräämisen innoittamana runoilija Johan Ludvig Runeberg päätti tallentaa ne jälkipolville. Hänen runokokoelmansa Vänrikki Stoolin tarinat ilmestyi kahdessa osassa vuosina 1848 ja 1860.
Runeberg perehtyi Suomen sodan tapahtumiin vanhan veteraanin kertomusten perusteella. Ennen tutustumistaan tuohon vanhukseen hän oli vain ylenkatsonut ja pilkannut tätä. Omien sanojensakin mukaan Runeberg oli "nuori ylioppilas/, ylpeempi kuin kuningas!" Nuoren runoilijan suurin ongelma oli mitätön parrankasvu. Lähempi tutustuminen vanhaan soturiin muutti kuitenkin kaiken. Ei ollut kyse pelkästään siitä, että sodan tapahtumat alkoivat elää nuoren miehen mielikuvituksessa. Runeberg nimittäin seurasi myös aikaansa ja sen kansainvälisiä virtauksia. Koko asetelma sotavanhuksineen ja unohdettuine sotineen oli hyvin romanttinen - hyvin lämminhenkinen ja omia juuria kunnioittava. Runeberg runoili itsestään kansallisrunoilijan.
Vänrikki Stoolin tarinoissa Runeberg sivuuttaa täysin sodan kauheuksien realistisen kuvauksen. Tämä ei johdu pelkästään runoilijan sinisilmäisyydestä tai ihanteellisuudesta, vaan on paremminkin tietoisen valinnan tulos. Runeberg ei halunnut antaa kansalleen menneisyyttä, jota se kauhistuisi. Vielä vähemmän häntä kiinnosti historiallinen totuus. Sen sijaan hän tahtoi luoda menneisyyden, jota suomalaiset voisivat ihannoida. Suomi tarvitsi loistavan historian, josta se voisi ammentaa henkistä pääomaa ja sisältöä kansallisuusaatteelleen.
Sen luomisessa Runeberg onnistui hyvin. Suomalaisen sankarihistorian rakentamisessa Runeberg käytti paljon historiallisia henkilöitä. Vänrikki Stoolin sivuille päätyivät Suomen sodan upseerit Adlercreutz, Sandels, Döbeln ja Otto von Fieandt. Petturin viitan sai harteilleen paha poika Cronstedt, joka luovutti Viaporin venäläisille taistelutta.
Historiallisia hahmoja käyttämällä Runeberg yritti peitellä käyttämiään yleiseurooppalaisia esikuvia. Esimerkiksi kelpaa yksi runokokoelman tunnetuimmista tarinoista: Sven Dufva. Runossa auttamattoman tyhmä, mutta mieleltään rehellinen sotamies pysäyttää venäläisten hyökkäyksen Virran sillalla. Sekä taistelulle että sotamiehelle on koetettu löytää vastineita historiasta. Varmaa on, ettei noita esikuvia löydetä koskaan. Sven Dufvan tarina on nimittäin kerrottu jo antiikin Rooman tarustossa. Latinan kieleen ja Rooman kirjallisuuteen perehtyneenä Runeberg varmasti tunsi kertomuksen Tiberin sillan purkamisesta ja urhoollisesta etruskeja uhmanneesta roomalaisesta. Yhtä varmasti hän oli tutustunut saksalaiseen runouteen, joka kertoo 15-vuotiaasta sotaorvosta. Varsin pienin muutoksin Runeberg loi hänestä runokokoelmansa runon Sotilaspoika.
Myös runoilijan kuvaus suomalaisesta sotajoukosta on varsin eurooppalaisvaikutteista. Esimerkiksi piskuinen Vaasan pataljoona esiintyy Vänrikki Stoolin tarinoissa mahtavana sotajoukkona, jonka edetessä tanner jyskää ja aitaa kaatuu. Historiantutkijoilla on siis hyvä syy olettaa, että runoilijan mielessä on enemmän tai vähemmän tietoisesti välkkynyt Napoleon ja "la Grande Armée".
Mihin Runeberg kaikessa eurooppalaisuudessaan sitten pystyi? Hän pystyi siihen, että suomalaiset alkoivat nostaa ihanteitaan esiin omasta menneisyydestään. On väitetty, että Aleksanteri I nosti Porvoon valtiopäivillä Suomen "kansakunnaksi kansakuntien joukkoon". Tosiasiassa sen tekivät vasta Lönnrot, Snellman, Arwidsson - ja Runeberg. Muutakin merkitystä Runebergin työllä oli. Vänrikki Stoolin tarinat, Albert Edelfeltin kuvitus, sadat eri armeijoissa palvellevat suomalaiset kenraalit sekä kulkurimaiset ja tarunhohtoiset vapaustaistelijat loivat 1800-luvun Euroopassa maineen suomalaisista soturikansana. Oikeastaan pelkkä 30-vuotisen sodan muiston elvyttäminen riitti tähän. Jo ennen talvisotaa suomalaiset tunnettiin kansana, jonka kimppuun ei ole aivan hyvä käydä.
Vänrikki Stoolin tarinat kokivat vahvan renessanssin Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917. Siitä tuli koulujen vakinaista lukemistoa, jonka tarkoituksena oli herättää oppilaissa isänmaanrakkautta ja uhrimieltä. Tällä voi hyvinkin olla osuutta siihen, että "pojat kansan urhokkaan" tunsivat vastuunsa talvella 1939-40. Monen nuoren upseerin mieleen saattoi epätoivon hetkinä muistua Vänrikki Stoolin peloton luutnantti Ziden. Huonoissa varusteissaan rintamalle matkaavat miehet näyttivät säilyttäneen ainakin yhden Sven Dufvan ominaisuuksista: heillä oli sydän paikallaan.
Puolustuslaitos käytti Runebergin luomaa symboliikkaa myös tietoisesti hyväkseen. Maanpuolustusjärjestö, joka koulutti 8-16 -vuotiaita poikia, sai varsin velvoittavasti nimekseen Sotilaspojat. Naisten ja tyttöjen vapaaehtoista maanpuolustustyötä kehittävä järjestö puolestaan lainasi nimensä runosta Lotta Svärd. Lotta Svärd on Vänrikki Stoolin tarinoissa sotajoukon mukana matkaava kanttiinin pitäjä ja sotilaan vaimo. Tässä yhteydessä lienee paikallaan todeta, että tällaisia naisia kulki tuolloin muidenkin eurooppalaisten armeijoiden mukana. Juuri heidän ja Henry Dunantin aloitteesta perustettiin Solferinon taistelun jälkeen Punainen risti.
Selvemmin Runebergin runouteen viitataan, kun joukon vääräleuka lainaa väärin runoa Numero viisitoista Stolt: "Ja Tööpeln rattasti aukkoja katsellen." Sotamiehen puhuessa tuollaisia voimme vain ihailla, kuinka eurooppalaisuus ja suomalaisuus ovat sotakirjallisuuden lehdillä sulaneet saumattomasti yhteen.
Kaiken tämän jälkeen Vänrikki Stoolin tarinoita on pidettävä hyvin eurooppalaisena runoteoksena. Koko Suomen sodan syttyminen oli kansainvälisen valtapolitiikan sanelemaa, ja Runeberg lainasi osan hahmoistaan yleiseurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä. Eurooppalaisuutta ei osoita se, että tunnemme muiden kansojen historiat. Eurooppalaisuutta ei osoita se, että otamme ihanteemme ja esikuvamme muista Euroopan maista. Eurooppalaisuutta osoittaa nimenomaan se, että voimme ottaa ne oman kansamme historiasta. Tähän Runeberg ja Vänrikki Stoolin tarinat antoivat suomalaisille mahdollisuuden.
