Joukkojenhallintaa Pietarissa 1905

Verisunnuntai ja Palatsisillan lyhtypylväs

Keisarillinen Venäjä natisi liitoksissaan jo vuonna 1905. Sen armeijan riveissä palveli satoja suomalaisia upseereita – osa enemmän tai vähemmän poliisitehtävissä. Eräs heistä oli Pietarissa Henkikaartin Jääkärirykmentissä kaupungin yleistä järjestystä ylläpitänyt hieman päälle kolmekymppinen kapteeni Paul von Gerich.

---

Sunday, Bloody Sunday

Verisunnuntaista ovat laulaneet levyillään sekä John Lennon että U2. Tällaisiksi nimettyjä päiviä on Euroopan historiassa kaksi. Yhteistä niille on, että kummassakin joukkojenhallintatehtävään asetettu sotilasyksikkö avasi tulen siviilejä kohti. Pohjois-Irlannin verisunnuntaina vuonna 1972 – siinä, josta laulut kertovat – surmansa sai kolmetoista mielenosoittajaa yhden menehtyessä sairaalassa myöhemmin. Pietarin verisunnuntaina tammikuussa 1905 lähes tuhat siviiliä kuoli tai haavoittui.

Pietarissa kyse oli siitä, että Venäjän-Japanin sodan aiheuttamista yhteiskunnallisista oloista suivaantunut väkijoukko halusi toimittaa tsaarille kirjoittamansa vetoomuksen. Paperi käsitteli lähinnä työsuojelulainsäädännön kehittämistä.

Joukkoa johti työväenliikkeen politiikkaan mukaan lähtenyt ortodoksipappi – kotimaan kevään (2009) kaapukiistat eivät siis ole mitään uutta auringon alla. Tämä mies, isä Georgi Gapon, oli organisoinut rauhanomaisen mielenosoituksen, johon osallistui noin 200.000 henkeä. Vaikka joukko oli rauhallinen, sen suuren koon ja epävakaan yhteiskunnallisen tilanteen perusteella Pietarin varuskunnan päällikkö piti sitä varteenotettavana uhkana.

Paul von Gerich myöhemmin
suomalaisena kenraalina.

Käskynjako

Koska pappi Gaponin tarkoitus johtaa väkijoukko Talvipalatsin eteen Palatsiaukiolle oli tiedossa, suomalainen kapteeni Paul von Gerich kutsuttiin käskynantoon. Gerichin tuli joukkoineen miehittää Nevan yli johtava silta, joka päättyi aivan palatsin takakulmalle. Käsky kuului, ettei yhtään mielenosoittajaa saa laskea sillasta elävänä yli.

Gerich piti käskyä voimakkaana ja vaati saada sen kirjallisena, mihin erinäisten murinoiden jälkeen suostuttiinkin. Kapteeni komensi joukkonsa ratsaille ja sijoitti käytössään olleet konekivääriryhmät sillan palatsin puoleiseen päätyyn sekä viereisten rakennusten yläkerroksiin välttääkseen sillan kaarevuuden muutoin aiheuttaman katveen.

Nevan toiselle rannalle muutaman korttelin päähän sillasta Gerich komensi ratsupartioita, joiden tuli tuoda ilmoitus väkijoukon liikkeistä. Kohta eräs partioista ratsastikin takaisin kertoen pohjoisesta lähestyvän pappi Gaponin johtaman väkijoukon, jossa oli arviolta 40.000 henkeä. Joukko oli aseeton, mukana muun muassa runsaasti lapsia. Mielenosoittajat olivat kokoontuneet kuudessa eri paikassa ja pyrkivät eri reittejä palatsiaukiolle. Nyt he lähestyivät Palatsisiltaa Venäjän silloista kansallislaulua laulaen sekä kantaen edessään tsaarille osoitettua vetoomusta ja ikoneja.

Lyhtypylväs

Gerich ratsasti ratsupartion mukana sillan pohjoispäähän. Samalla hän päätti, ettei hänen joukkonsa avaisi tulta siviilien joukkoon. Monien suomalaisupseereiden tavoin hänen sympatiansa olivat kansan puolella, minkä lisäksi tsaari Nikolai II ja hänen edustajansa, vain puoli vuotta aiemmin Suomessa surmattu kenraalikuvernööri Bobrikov, nähtiin edeltäjistään poiketen sortajina. Olo oli silti yksinäinen, kun Gerich silmänkantamattomiin jatkuvan ihmismassan edessä karjaisi:

- Seis!

Pappi Gapon saapui Gerichin eteen ja kysyi:

- Aikooko kapteeni estää Venäjänmaan kansalaisia puhuttelemasta isäämme tsaaria?
- En suinkaan. Aion estää teitä vain kulkemasta sillan yli.

Gapon kertoi, etteivät ihmiset halua aiheuttaa hankaluuksia, vaan vain kertoa mielipiteensä tsaarille. Gerich vastasi, ettei tämä liity häneen – hän vastaa vain siitä, ettei sillan yli kulje ketään.

- Katsokaa, tuolla ovat konekiväärit asemissa. Siltaa pitkin kukaan ei ylitä elävänä Nevaa.
- Siinä tapauksessa marssimme jäätä pitkin.

Gerich hymyili, nyökkäsi ja levitti kätensä:

- Siitä vain - minä vastaan ainoastaan sillasta.

Mielenosoittajia marssimassa Talvipalatsille ennen tulenavausta.

Väkijoukko vyöryi Nevan yli molemmilta puolin siltaa. Gerich katseli sen etenemistä sillalla ratsunsa selässä istuen. Kun joukko nousi vastarannalle ja kiersi Talvipalatsin kulman päätyen Palatsiaukiolle, ei sinne ryhmittyneen joukon venäläinen upseeri tuntenut sääliä maanmiehiään kohtaan. Lähestyvään väkijoukkoon avattiin silmitön tuli.

Pietarissa asui tuolloin paljon suomalaisia, joista monet myös näkivät tapauksen. Heidän joukossaan oli viisivuotias poika, myöhempi taiteilija Aleksanteri Ahola-Valo. Häneen ja taiteeseensa lapsena koettu joukkomurha jätti syvät jäljet: Aleksanteri näki leikkitoverinsa ammuttavan puusta alas.

Kiivaimman kivääritulen maalina oli pappi Gapon. Väkijoukko suojeli häntä, ja nelisenkymmentä henkeä kuoli hänen ympärilleen. Lähimpien miesten onnistui kuitenkin retuuttaa Gapon aukiolta turvaan. Sotilaat keräsivät myöhemmin aukiolta 96 ruumista, mutta kuolleiden ja haavoittuneiden yhteismäärä oli huomattavasti suurempi. Tsaari Nikolai II ei ollut paikalla palatsissaan, eikä käsky ampumiseen tullut häneltä.

Gerich oli välttynyt ammuttamasta siviileitä itse, mutta samalla ollut kehittämässä tilannetta verilöylyksi. Hyviä vaihtoehtoja hänellä ei ollut.

Jälkipuinti

Pian varuskunnan komentaja ratsasti sillalla yhä miehineen odottaneen Gerichin luo kysyen:

- Näkeekö kapteeni tuon lyhtypylvään?
- Kyllä näen, teidän ylhäisyytenne.
- Hyvä, sillä teidät hirtetään siihen puolen tunnin kuluessa.
- Teidän ylhäisyytenne, mistä tällainen viha hyvin suoritetun tehtävän jälkeen?
- Hyvin suoritetun? Tehtävänne oli estää väkijoukkoa saapumasta Nevan yli Palatsiaukiolle. Juuri sen te annoitte tuon hullun papin joukkoineen tehdä!

Gerich kaivoi käskyn rintataskustaan ja vastasi:

- Teidän ylhäisyytenne, sellaista käskyä en ole saanut. Käsky on tässä: minut asetetaan vastuuseen sillasta. Yksikään heistä ei ylittänyt Nevaa tätä siltaa pitkin. Neva on laaja – mistä minä tiesin, ettei sen puolustamiseen ole asetettu toisia joukkoja? Omat mieheni riittivät vain sillan varmistamiseen.

Raivosta kiehuva komentaja puri hammasta ratsunsa selässä. Muutaman vihaisen katseen jälkeen hän kannusti ratsunsa laukkaan ja lähti. Asiaan ei palattu. Kirjallisena pyydetty käsky koitui Gerichin pelastukseksi ja säästi hänet lyhtypylväältä.

Ensimmäisen maailmansodan myötä myös Gerichin tehtävät vaihtuivat järjestyksenpidosta sotilaallisempiin. Hän toimi sodassa yksikön päällikkönä osallistuen yli kahteenkymmeneen taisteluun ja kymmeniin pienempiin kahakoihin. Hän haavoittui sotavuosina kahdeksan kertaa. Sodan aikana Gerich erosi armeijasta ja siirtyi kotimaahansa, missä hän vuonna 1918 johti venäläisten joukkojen aseistariisumisen Seinäjoella ja Lapualla.