Virkasuhteiden kehittymisestä

Lainvalvojat valtakunnan vaiheissa

Vuosien myötä ovat nimikkeet muuttuneet ja tehtävät vaihdelleet. Ihmisluonto lienee silti säilynyt samankaltaisena. Millaiset sielut ovat aikojen saatossa tähän ammattiin ryhtyneet ja minkälaista oli edeltäjiemme elämä?


Poliisin käsite syntyi Euroopassa 1800-luvulla, mutta erilaisia lainvalvojia on Suomessa ollut paljon pidempään. Nimikkeiltään he olivat sotilaita, santarmeja, vouteja, lautamiehiä ja nimismiehiä.

Näistä jälkimmäisten merkitys jäi keskeisimmäksi. Nimismiehet säilyivät valtion paikallishallinnossa 1400-luvulta vuoteen 1996 saakka. Ennen 1800-luvun loppua vallesmannit eivät kuitenkaan olleet lakia lukeneita virkamiehiä, vaan jotakuinkin sitä, mitä maaseudun konstaapelit ovat sittemmin edustaneet.

Konstaapelin ja wanhan ajan vallesmannin tehtävä rinnastuu siten, että kummankin paikka jäi niveleksi kansan ja esivallan väliin. Ajasta aikaan on poliisimiehen kaksoistehtävä ollut olla sekä yhteisön jäsen että sen kurinpitäjä. Lakia on valvottava, mutta kutakin kansalaista ja hänen asemaansa on kyettävä ymmärtämään.

tn_kuva62.jpg
Vouti keräämässä veroja. Kuvitusta Olaus Magnus Gothuksen
teoksesta
Pohjoisten kansojen historia vuodelta 1555.

Kruunu eli valtio ryhtyi maksamaan miehilleen palkkaa vuonna 1540. Siitä lähtien lainvalvojan palkka on koettu liian pieneksi, mutta enimmät yritykset asian korjaamiseksi ovat jääneet ponnettomiksi. Jo 1600-luvulla tämän havaittiin johtavan kahdenlaiseen kehitykseen: sivutoimien yleistymiseen ja rekrytoinnin vaikeutumiseen.

Kielteinen kehitys - kielteiset seuraukset

Ensimmäiset poliisihallinnon läpäisseet "kehityskeskustelut" käytiin 1600-luvulla. Silloin valtio piti palkan ennallaan, mutta lisäsi lainvalvojan tehtäviin vanki- ja sotilaskarkurien tavoittamisen, verorästien perinnän sekä yleisen järjestyksen ylläpitämisen. Heikki Ylikangas on tutkimuksessaan todennut, että

"...usein vain muilla aloilla epäonnistuneet säätyläisnuorukaiset tunsivat vetoa näin epäkiitolliselle ja huonosti palkatulle uralle."

Tämä uhka on säilynyt. Poliisiammattikorkeakoulu kilpailee koulutusmarkkinoilla muiden ammattiin johtavien opintojen kanssa. Näistä valtaosalla on tarjota korkeakoulututkinnon status, jota siis poliisin perustutkinto ei sisällä, vaikka oppilaitos korkeakoulu onkin. Lisäksi useimmat koulutusalat tarjoavat kilpailukykyisemmän palkan sekä merkittäviä työsuhde-etuja.

Kilpaan vastaamisen sijasta poliisi on luopunut toisesta valttikortistaan eli työllistymisvarmuudesta. Toinen, ilmainen koulutus, on vielä jäljellä. Valittaakin voisi, mutta toisaalta näin saadaan rekrytoitua intoa ja aitoa kutsumusta – rahan takia kukaan ei poliisiksi lähde.

Kutsumuksen merkitys on toki alallamme keskeinen, mutta työelämän laaja tehtäväkenttä ja eriytyvät toimenkuvat vaativat myös erityistaitoja. Materiaalisen hyvinvoinnin tavoitteleminen on – ikävä kyllä – noussut länsimaisen yhteiskunnan keskeiseksi päämääräksi ja nuorten menestyksen mittariksi, mikä on omiaan vaikeuttamaan ammatin markkinointityötä.

Kun lainvalvojien taloudellinen ahdinko 1600-luvun edetessä paheni, he ottivat erilaisia sivutoimia. Yleisimpiä olivat siltavoudin ja jahtivoudin (petoeläintorjujan) tehtävät sekä maanviljely. Maanviljely säilyi sivutoimena pitkään ja oli keskeinen tulonlisäämisen keino 1900-luvulle saakka. Vielä 1960-luvulta löytyy rikosilmoituksia alkusanoin:

"Vaikka oli paras heinäaika, lähdin polkupyörälläni kolaripaikalle..."

Valtio havaitsi sivutoimien heikentävän viranhoidon intensiivisyyttä ja kielsi useimmat niistä 1700-luvulla. Tämä johti siihen, mihin se on johtanut nykyäänkin: sivutoimet jätetään ilmoittamatta. Tässä kohdataan lainsäätäjän kannalta traaginen ristiriita - lainvalvojaksi on olosuhteiden pakosta värvättävä väkeä, jolla on kyky itsenäiseen ajatteluun ja sen mukaiseen toimintaan. Sellaista sakkia on kuitenkin mahdotonta johtaa kiittämättömällä tavalla, samalla kurissa pitäen.

(Edeltäjä-lainvalvojat olivat osoittaneet tämän ensimmäisen kerran 1500-luvulla ja johtivat kansan nuijasodaksi kutsuttuun kapinaan. Kapinaa johtivat Laukaan nimismies Matti Leinonen, nimismies Olli Niemelä sekä Ilmajoen ja Lapuan nimismiehet Jaakko Ilkka ja Martti Tuomaala. Kurittomuus kostautui kun heidät teilattiin ja leviteltiin irtileikattuine ruumiinosineen kansan nähtäviksi. Ajan virkaehtosopimus ei tätä kieltänyt.)

Uusien virkamiessukupolvien myötä myötä 1600-luvun sivutoimikielto ja pahainen palkkaus johtivat virkakunnan rappeutumiseen. Tätä seurasi 1700-luvun lopulla Pohjanmaalla alkanut valtaisa alueellinen väkivaltarikosaalto, niin sanottu puukkojunkkarius.

Lapuan seurakunnan alueella tapettiin puukkojunkkarikautena väkilukuun suhteutettuna kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin 1980-luvun New Yorkissa tai 1990-luvun Venäjällä. Yhtä muualla Suomessa surmattua kohden Pohjanmaalla tapettiin yli 20 henkeä. Eräs syy kehitykseen oli alueen lainvalvojien saamattomuus. Lapuan, Lapväärtin ja Isonkyrön nimismiehet erotettiin jopa omien rikostensa vuoksi.

img_0021.jpg

Tsaarinvallan kausi ei poliisin yleisen arvostuksen osalta ollut parasta aikaa, vaikka ammattikuntaan kuului päteviä ja ihmisläheisiäkin viranhaltijoita. Kuvan konstaapeli Terijoen poliisilaitokselta tunnettiin yleisesti pilanimellä Hindenburg - lähinnä kai komeiden viiksien ja kaksirivisen manttelin yhdistelmän johdosta...

Myönteinen kehitys - myönteiset seuraukset

Historia toistaa itseään vain, jos ihminen toistaa virheitään. Historioitsija Ylikangas on nähnyt selvän syyn sille, miksi lainvalvonta Ruotsi-Suomessa koki romahduksensa:

"Sitä, mikä olisi tilannetta eniten auttanut, ei tehty - nimismiesten palkkausta ei olennaisesti korjattu koko Ruotsin vallan aikana".

Jos tämä pallomme säilyy paikallaan, joku kirjoittaa 2300-luvulla väitöskirjaa lainvalvojista Suomessa 2000-luvun alussa. Olisipa hänellä meidän ajastamme jotain muuta sanottavaa.

Toisenlaistakin näyttöä nimittäin on tarjolla. Kun lainvalvoja on voinut hyvin, on se heijastunut koko yhteiskuntaan. Palkkausta kohennettiin vuonna 1811 - samalla parannettiin työolosuhteita ja vakinaistettiin virkapuvut päähineineen ja miekkoineen. Uudistus näkyi kohonneena arvonnousuna kansalaisten silmissä.

Lainvalvojien joukkoon onnistuttiin rekrytoimaan verestä voimaa, vaikkapa "Kauhavan ruma vallesmanni" Aadolf Hägglund, joka kahden vuoden päättäväisen taistelun jälkeen saavutti voiton puukkojunkkariterrorista, etenkin Isontalon Antista ja Rannanjärvestä.

stg41001.gif.jpg
Kauhavan ruma vallesmanni Aadolf Hägglund.

Tähän kauteen osui myös suomenkielisen kirjallisuuden nousu. 1800-luvun kertomuksissa lainvalvoja on poikkeuksetta arvostettu hahmo. Seitsemässä veljeksessä hän on kansan "suosija ja puolustaja, vaan ei vihamies". Vasta 1900-luku toi mukanaan kielteisen suhtautumisen poliisiin, vaikka vuoden 1916 kyselyssä nimismiehet ainoana ammattiryhmänä olisivat kumonneet kansaa piinanneen kieltolain.

(Mainittakoon, että kun kieltolain vuosina maaherroille jaettiin melko mittavat budjetit tehokkaiden kieltolainvalvojien palkitsemiseen, joutui Vaasan läänin maaherra palauttamaan summan kokonaisuudessaan pääkaupunkiin. Syynä oli, ettei koko läänistä ei löytynyt niin rehellistä poliisimiestä kuin palkitseminen olisi edellyttänyt.)

Lainvalvojat toimivat monin tavoin. Poliisimiesten ja vallesmannien aloitteista sai alkunsa moni kansakoulu, säästöpankki sekä urheilu- ja nuorisoseura. Lainvalvojien osallistuva rooli suhteessa yhteiskuntaan virkatyön ulkopuolella voisi nykyäänkin olla laajempi. Jostain syystä jo uran alkuvaiheessa poliisien kesken tiivistyy taipumus harrastaa yleisiäkin asioita lähinnä keskenään. Vaikka työ on raskasta ja vertaistuki tärkeää, on aikaisempien vuosien toimeliaisuus hyvä esimerkki siitä, millaisia yhteisölle tärkeitä voimavaroja poliisikuntaan kätkeytyy.

konstut2jpeg.jpg
 Miehiä ennen meitä.
Petäjäveden nimismiespiirin konstaapelit Otto Nurmi,
Jalo Vehmaskoski ja Eemeli Nieminen. Sivutoimet ja toimeliaisuus liittyvät etenkin Niemiseen, joka virkansa ohella oli maanviljelijä, palopäällikkö, nuorisoseuran pj ja suojeluskunnankin johtomiehiä.

Edellä on esitetty kaksi kehityskulkua ammattikuntamme historiasta. En ole kirjoittanut tätä purnatakseni. Jos haluamme oppia historiasta jotain, tällaisia kehityskulkuja pohtimalla se saattaisi onnistua. Vähintään vuosittain on syytä pohtia, millaisia palvelijoita esivalta tulevaisuudessa haluaa.


LÄHTEITÄ:

Ylikangas H., Valta ja Väkivalta, Härmän häjyt ja Kauhavan herra, Puukkojunkkareiden esiinmarssi

Yrttiaho E., Tuomarimentaliteetti ja kansan oikeustaju

SKS, Napit vastakkain - suomalaiset poliisit kertovat, Suomen kansallisbibliografia

Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä